maanantai 27. heinäkuuta 2015

MITÄ MATKUSTAMINEN ON?

    Matkustaminen. Mitä sana matkustaminen tarkoittaa? Siinä on kolmetoista kirjainta, jotka muodostavat yhden sanan jonka tarkoitus ihmisille on hyvin erilainen. Matkustaminen on kuitenkin hyvin opettavaa myös omasta itsestäsi. Opit aivain uusia asioita itsestäsi, joita et välttämättä ole ennen huomannut. "To travel is to take a jorney into yourself". Matkustaminen todellakin on ainut asia jonka ostamisella tulet rikkaammaksi. Kielimatka on kovan hintainen, mutta todellakin hintansa arvoinen. Pääset ulkomaille näkemään uutta, itsenäistymään, oppimaan uutta kulttuuria, puhumaan kieltä ja ennen kaikkea nauttimaan. Se juurikin rikastuttaa sinua.
R4
"Travel while you're young and able. Don't worry about the money, just make it work. Experience is far more valuable than money will ever be" Olen nuori, olen nähnyt monia paikkoja - olen onnellinen ja kiitollinen. Haluaisin nähdä vielä monia paikkoja, oppia uutta itsestäni, muista kulttuureista ja ihmisistä. Tällä hetkellä mulla on toinen perhe Kaliforniassa, jonne voin palata koska vaan. Uutta ajankohtaa ollaan kokoajan katsomassa. Ensimmäinen asia jonka sanoin kotiin tulessa oli, että sinne haluan takaisin. Aina on kiva tulla kotiin matkustamisen jälkeen, mutta Kaliforniaan tulee aina olemaan ikävä. Matkustaminen on kokemista, nauramista, iloa, näkemistä ja tunteita. 
R3
Matkustaminen. 13 kirjainta, yksi sana, monta eri tarkoitusta. Jollekkin se merkitsee jotain aivan muuta kuin minulle. Minulle se kuitenkin on kokemusta, naurua, ystäviä, iloa, tunteita ja näkemistä. Mitä matkustaminen tarkoittaa sinulle :-)? 

4 kommenttia:

  1. Mulle matkustaminen on myös intohimo :)! Uudet kokemukset on vaan niin parhaita ja se tunne kun lentokoneen pyörät laskeutuu maahan on niin upeeta. Mä en oo vielä hirveesti matkustellut, mutta joitakin kertoja Euroopassa. Toivotaan kuitenkin, että päästäisiin molemmat matkustelemaan paljon :)
    Voitko muuten tehdä jonkinlaista ns."fiilispostausta" kielimatkasta? Vaikka et mitä sun mielessä liikku ekana päivänä ja niin edelleen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tää kommentti sai jotenki hymyn ihan korviin! Oon sun kanssa enemmän kun samaa mieltä :-). Matkustaminen on todellakin intohimo. Eikä se ole huono jos ei ole vielä kerennyt matkustelemaan, viimestään eläkkeellä laitat sitten menemään ;-). Teen mielelläni kaikkia postauksia mitä pyydetään. Tässä on vaan paljon postauksia mitä on kanssa tulossa! Iso KIITOS <3

      Poista
  2. Moi Emilia! Löysin sun kielimatkablogin vasta äskettäin mutta pakko sanoo että tää on yks parhaimmista kielimatkablogeista mitä oon koskaan lukenut! Wow! Sä kirjoitat ihan älyttömän hyvin ja teet muutenkin ihan äly hyvää työtä (kaikki kuvat jne!)! Kiiitos tosi paljon tästä blogista!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos paljon! :-) Tykkään niin paljon tästä hommasta ja haluan vaan teidän matkalaisten hyvää <3 Toivottavasti se välittyy myös ruudun toiselle puolelle :')

      Poista