lauantai 10. syyskuuta 2016

EF CHALLENGE: RIO 1

Pakko alottaa näin, että en odottanut matkalta juuri mitään. Kukaan Suomessa ei halunnut, että lähden koska tunnetusti Brasilia ei ole mikään maailman turvallisin maa. En oikeestaan jännittänyt kertaakaan matkan aikana. 11. päivä elokuuta lähdin ihan iloisin mielin Vaasan lentokentälle josta lensin Tukholmaan ja sieltä Lissaboniin ja Lissabonista Rio De Janeiroon. Lensin matkat yksin ja tein kaikki vaihdot ihan itse ja tajusin, että kyllähän mä tämän osaan enkä tarvi ketään muuta siihen. Matkan aikana kävi tosi usein samanlainen fiilis, että hitsi kyllähän mä osaanki. Ja matkan teemahan oli "Nothing is impossible"
28 rio4
Me vietettiin viisi päivää Riossa ja se oli mun mielestä oikein hyvä. Ensimmäinen päivä oli saapumispäivä. Mä olin ensimmäisen saapumisryhmän joukossa (lucky me) ja päästiin meidän hotelliin aamupalalle, suihkuun ja käyttämään Wifiä. Ajoittain porukkaa tuli lisää noin 4-6 hengen ryhmissä. Lähdettiin iltapäivällä pienelle kävelylle  ja sen jälkeen tultiin lounaalle ja lähdettiin rannalle ja katsomaan sokeritippa vuoret. Ilta oli tosi vapaa ja katsottiinkin yhdessä olympialaisia TV:stä ja kaikki meni todella aikaisin nukkumaan kun jokaisella oli pientä tai vähän suurempaa aikaeroväsymystä. 
rio7 13 rio1
Toinen päivä alkoi aamupalalla ja sen jälkeen workshopeilla ja meille kerrottiin meidän projekti. Koko foorumin aikana me siis luotiin tälläinen pieni projekti ja nämä erilaiset workshopit auttoi sitten luomaan sen projektin. Lounaan jälkeen lähdettiin tsekkailemaan ensimmäinen olympialais tapahtuma ihan paikan päällä ja se oli Beach Volleyball. Vaikka laji ei mua kiinnosta niin paljoon niin itse tapahtuma oli todella siisti. Pelit pelattiin tunnetulla Copacobana nimisellä rannalla.  Illalla jatkettiin workshoppeja ja vietettiin päivällisaikaan vapaa-aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti